Graham Harman on oikeassa: Deleuze on sietämättömän vaikea jo ensimmäisessä kirjassaan. Mutta toisin kuin Harman väittää, vaikeus tuskin johtuu vain Deleuzen halusta ”olla vaikea”. Vaikeus on Deleuzen tekstin anoreksiassa, sen tiiviydessä. Se on tarkkaa ja klassisen sivistynyttä tekstiä, josta on puristettu pois joka ikinen tarpeeton sana. Oikeastaan Deleuzen yksin kirjoittamien teosten tyylistä on äärimmäinen matka Deleuzen ja Guattarin yhteisteoksiin.
Huomaan kierteleväni Hume-kirjan ympärillä ja vain ”esitteleväni” sitä, kun pitäisi vain raa’asti iskeä pääargumentit pöytään.
Kirjassa on kaksi pääargumenttia. Ensimmäinen koskee empirismiä ja sen mukaan ihmisluonto koostuu olennaisesti yhdestä asiasta: tavasta kehittää assosiaatioita tai tapoja, the habit of habit. Toinen koskee subjektiivisuutta ja sen mukaan subjektiivisuus muotoutuu empiirisesti eikä siis esimerkiksi synny valmiina loogisena kehikkona (Kant).
Argumentit ovat itsestään selviä (siis muodostelmina, eivät johtopäätöksinä). Yritetään kaivautua syvemmälle ensimmäisen luvun avulla.
Humen tavoite on siis luoda ”aito ihmistiede” ja korvata mielen psykologia mielteiden psykologialla. Mielen psykologia ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, koska sillä ei ole kohteenaan mitään pysyvää tai universaalia.
Kaksi tapaa vaikuttaa mieleen: tunteet ja sosiaalinen. Nämä edellyttävät toisensa. Näiden lisäksi on ymmärrys ja ideoiden assosiaatiot. Ymmärrys heijastaa käytännöllisiä intressejä, ja sen tarkoitus on tehdä tunteista ja intresseistä sosiaalistettavia. Itsessään ymmärrys on vain tunteiden muoto niiden pyrkiessä sosiaalistumaan.
Niinpä on oltava sosiologi tai historioitsija aina ennen kuin voi olla psykologi, jotta tietäisi, miten mielestä (irrallisten mielteiden joukosta) tulee luonto/subjekti (jokin, joka voidaan esineellistää tieteen tutkimuskohteeksi).
Mieli = ideat = mielikuvitus. Mieltä ei ole erillään annetusta kokemuksesta annettuna, ja mielikuvitus on löyhä ideoiden joukon sommitelma, ei erillinen kyky. Deleuze esittelee Humen tutkimuskysymykset:
- Kuinka mielestä (= mielteiden ja ideoiden sekavasta joukosta) muodostuu subjekti?
- Kuinka ideoiden joukosta ylipäänsä muodostuu systeemi?
- Kuinka mielikuvituksesta muodostuu kyky?
Mielikuvituksen epäsäännöllinen ja hullu aktiviteetti: lohikäärmeitä, siivekkäitä hevosia … Ideoiden satunnainen yhdistyminen mielikuvituksessa, kunnes assosiaatio tulee ja alkaa yhdistellä ideoita kolmen periaatteensa mukaan.
Uskomusten ja kausaliteetin kautta subjekti ylittää annetun; tämä on mahdollista periaatteiden vaikutusten vuoksi. Tämä annetun ylittäminen konstituoi subjektiivisuutta. Eettisen subjektin konstituoiminen, puolueellisuus ja yleisten sääntöjen keksiminen. Eettinen subjekti ylittää puolueellisuutensa kuten tiedollinen subjekti ylittää annetun kokemuksen.
Mikään mielessä ei ylitä eli transsendoi ihmisluontoa, koska ihmisluonto itse (periaatteidensa kautta) transsendoi mielen. Mikään ei ole transsendentaalista.
Assosiaatio ohjaa mieltä ja antaa sille pysyvyyden; ideat yhdistetään mielessä, ei mielen toimesta. Assosiaatio on luonnonlaki, joka tunnetaan vaikutustensa, ei syidensä kautta. Yleensäkin filosofia voi ajatella syitä, mutta niitä ei tarvitse tietää; pitäisi keskittyä vaikutusten systematisoimiseen.
Assosiaatio ilmenee siinä, että:
- idea sisältää toiset, koska muistuttaa niitä (universaali)
- ideat muodostavat kokonaisuuden (substanssi ja moodi)
- idea tuo esiin toisen (suhde)
Näin ihmisluonnoksi tulleelle mielelle on kehittynyt taipumuksia, eli tapoja liukua helposti ideasta toiseen.
Tässä on Deleuze-Humen subjektiteoria yhdestä näkökulmasta tiivistettynä. Kirjan englanninkielisessä laitoksessa kääntäjä kirjoittaa, että kirja oli aikansa nousevassa strukturalismissa poikkeuksellisen epämuodikas ja jopa jälkistrukturalistinen. Väittäisin mieluummin, että kirja oli aikansa nousevassa strukturalismissa poikkeuksellisen sartrelainen. Annetun transsendoiva subjektiivisuus, mielikuvituksen villi voima… Eikö Deleuze lähdekin liikkeelle jonkinlaisesta empiirisestä ja antikartesiolaisesta eksistentialismista?